Helluntaimaanantaina 26. toukokuuta 1828 iltapäivällä Nürnbergin vanhankaupungin historialliselle aukiolle ilmaantui kummallinen hahmo, noin 16-vuotiaaksi osoittautunut nuorukainen. Hän osasi puhua vain muutaman murteellisen sanan sekä lauseen ”Haluaisin olla samanlainen ratsastaja kuin isäni.” Kädessään hänellä oli sinetöity kirjekuori. Kävellä hän osasi hädin tuskin vaappuen. Muiltakin osin hän oli erikoinen: silmät eivät sietäneet valoa, hänen aistinsa olivat aivan tavattoman herkät ja mm. homeopaattinen valmiste vaikutti häneen erittäin voimakkaasti.

Tämä ihminen tunnetaan nimellä Kaspar Hauser, mutta kuka hän oikeastaan oli? Kaspar Hauserin tarina on jännityskertomus, josta tiedetään kuitenkin yllättävän paljon. Aikalaiset taltioivat paljon kokemuksiaan, ja myös Kaspar Hauser itse ehti kirjoittaa elämästään. 1800-luvulta nykypäiviin asti ovat kymmenet innostuneet selvittämään hänen arvoitustaan, ja ihmeteltävän runsaasti on saatu selville, kun pienen pieniä tiedon palasia on taitavasti yhdistelty.

Kaspar Hauserin arvoitus -kirjan tekijä Ulrike Leonhardt onnistuu luomaan elävän ja myötäkokevan, romaaninkaltaisen kokonaisuuden olemassa olevien dokumenttien pohjalta. Syntyvä täysin tosipohjainen elämäkerta on syvästi inhimillinen, ihmisten hyvän- ja pahantahtoisuus, auttamishalu ja ennakkoluulot koskettavat syvästi. – Miksi tätä lasta oli pidetty kätkettynä vankeudessa kaikki nuo vuodet ravintonaan vain vesi ja leipä? Ja miten hän ylipäätään selviytyi näkemättä varhaislapsuuden jälkeen 12 vuoteen ketään toista ihmistä? Kaiken yllä lepää ihme siitä, kuinka tämä ihmisten maailmassa lyhyen elämän elää saanut Kaspar Hauserin nimellä tunnettu nuorimies oli täynnä viisasta lempeyttä, myös häntä rikollisesti kohdelleita, ”sielunelämään kohdistuneen rikoksen” tehneitä kohtaan.