Lou Baldin

Alienyhteys

Alienyhteys Kirjat

Lou Baldin

Alienyhteys

Normaalihinta €30,00
Etsi avainsanoilla:

On kiistaton tosiasia, että vuoden 1947 heinäkuussa Roswellissa, New Mexicossa tapahtui jotain erikoista. Taivaalta putosi tuntematon esine. Siitä mikä tuo esine oli, ei ole tähän päivään mennessä päästy yksimielisyyteen. Kirjailija Lou Baldin kertoo tässä kirjassa oman näkemyksensä asiasta ja sen, mitä tapahtui sen jälkeen kun alienien ohjaama avaruusalus oli syöksynyt maahan. Tiedemiehille tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä yhteistyötä muukalaisten kanssa ja päästä tutustumaan alukseen, jonka materiaalit olivat kuin toisesta maailmasta. Tämä outo kulkuväline ei ainoastaan toiminut tunnettujen fysiikan lakien mukaisesti, se pystyi myös välittämään tuotteita sisällään oleville.

Roswell ja sen tapahtumat kutkuttavat edelleen ihmisten mieliä, sillä pyrkimyksemme ymmärtää erilaisia elämänmuotoja ja maailmankaikkeuttamme kasvaa päivä päivältä.

Lou Baldin syntyi 1952 Italian Veronassa ja muutti Yhdysvaltoihin 1950-luvulla. Hän osallistui Vietnamin sotaan armeijan erikoisjoukoissa ja toimi aikuisena rakennusalalla. Isänsä ufokokemuksesta sai alkunsa elinikäinen uteliaisuus, opiskelu ja tutkiminen, joka lopulta johti tämän kirjan kirjoittamiseen.

  • Kirjailija: Lou Baldin
  • Kirjan nimi: Alienyhteys
  • Kustantaja: Ufo-Finland
  • Sivumäärä: 205
  • ISBN: 978-952-67713-6-6
  • Vuosi: 2020
  • Kieli: fin
  • Sidos: Sid
  • Kunto: Uusi