Amin Maalouf

Valon puutarhat

Valon puutarhat Kirjat

Amin Maalouf

Valon puutarhat

Normaalihinta €8,00

Käytetty hyväkuntoinen kirja.

Profeetta Mani syntyi Mesopotamiassa 200-luvun alkuvuosina. Hän eli nuoruutensa omalaatuisessa varhaiskristillisessä yhteisössä, mutta teini-iässä hän alkoi saada taivaallisia näkyjä jumalalliselta ”kaksoseltaan”, joiden pohjalta hän ryhtyi muodostamaan omaperäistä tulkintaansa uskonnoista. Manin ajatukset yhdistelivät ennakkoluulottomasti eri uskontojen valoisia ja kauniita puolia. Samoihin aikoihin Persian alueen hallitsijoiksi nousi sassanidien dynastia, jonka kuningashuoneen suosioon Mani pääsi vuosikymmeniksi. Manilla oli vapaus liikkua ja opettaa ympäri laajaa valtakuntaa, ja niinpä askeesiin ja vaatimattomiin tapoihin tottunut Mani sai elinaikanaan paljon seuraajia ympäri Aasiaa aina Intiaa ja Kiinaa myöten.

Manista tiedetään lopulta aika vähän. Amin Maalouf on onnistunut kuitenkin keräämään tiedonjyväsiä sen verran yhteen, että hän on voinut kirjoittaa Valon puutarhat, kaunokirjallisen elämäkertaromaanin tuosta menneiden aikojen viisaasta.

Maaloufin romaani pysyy erinomaisesti kasassa. Kokonaisen eliniän mittainen draama rytmittyy historiallisten henkilöiden ja tapahtumien sekä filosofisten oppien ja uskonkappaleiden esittelyn välille ihmeen juoheasti ja itsestäänselvän kepeän oloisesti. Eikä Valon puutarhoja ole edes liiallisella pituudella pilattu – Maaloufille riittää 350 sivua. Historialliseksi romaaniksi Valon puutarhat on helppolukuinen ja selkeä. Amin Maalouf on erinomaisen mukaansatempaava kertoja.

  • Kirjailija: Amin Maalouf
  • Kirjan nimi: Valon puutarhat
  • Kustantaja: Gummerus
  • Sivumäärä: 349
  • ISBN: 9789512094363
  • Vuosi: 2014
  • Kieli: fin
  • Painos: 1.p.
  • Sidos: Sid
  • Kunto: Käytetty