Anne Pöyhönen

Yläkuu ja alakuu

Yläkuu Ja Alakuu Kirjat

Anne Pöyhönen

Yläkuu ja alakuu

Normaalihinta €25,00
Etsi avainsanoilla:

Suomalaisen kansanperinteen mukainen käsitys kuun vaikutuksesta eri töiden tekemisen ajankohtaan ensi kertaa kirjana.
Kirjan alussa käydään läpi Kuun merkitystä ja eri kuunvaiheiden nimityksiä kansanperinteessä. Loppuosa kirjaa jakaantuu eri töihin ja toimiin, joiden ajoitus riippui kuunvaiheista. Mm. vihdan teko, vesakon raivaus, taikinan leipominen, poltto- ja rakennuspuiden kaato, uunin muuraus, kukkien ja perunan istutus, viljan kylvö, heinän niitto, hiusten leikkuu, taikinan nousu, kalanpyydysten teko, syöttien käyttö metsästyksessä, tuhoeläinten hävitysaika, jne.


Luonnon rytmi, jossa tuore ja kuiva aika vaihtelevat, seuraa Kuun vaiheita, ja oli siksi entisajan ihmiselle helposti havaittavissa suoraan luonnosta, mutta erityisesti kuun asennosta taivaalla. Nousevan kuun eli kasvavan kuun aikana moni työ tuotti paljon paremman tuloksen kuin laskevan eli vähenevän kuun aikaan. Tästä on peräisin sananlaskumme: "Odottaa kuin Kuuta nousevaa". Väärään aikaan tehden kun tulosta ei syntynyt.

Sisältää kuun vaiheiden lisäksi tuulen suunnat - millä tuulensuunnalla mikäkin työ tuottaa parhaan tuloksen. 

  • Kirjailija: Anne Pöyhönen
  • Kirjan nimi: Yläkuu ja alakuu
  • Kustantaja: Yläkuu-kustannus
  • Sivumäärä: 121
  • ISBN: 952-99624-0-1
  • Vuosi: 2005
  • Kieli: fin
  • Sidos: Nid
  • Kunto: Uusi