Jill Bolte Taylor

Elämäni oivallus – Kuinka toivuin aivohalvauksesta

Elämäni oivallus – Kuinka toivuin aivohalvauksesta - Kirjat

Jill Bolte Taylor

Elämäni oivallus – Kuinka toivuin aivohalvauksesta

Normaalihinta €20,00

Peruskuntoinen käytetty kirja. Kansipaperissa hieman kulumaa.

Aivohalvaus sai aivotutkijan näkemään itsensä, ihmisaivot ja todellisuuden uudessa valossa.

Joulukuun 10. päivän aamuna 1996 37-vuotias Jill Bolte Taylor koki massiivisen aivoverenvuodon vasemmassa aivopuoliskossaan. Neljässä tunnissa hän menetti kykynsä kävellä, puhua, lukea ja kirjoittaa sekä kaikki muistikuvansa menneisyydestä. Taylor pysyi halvauksen aikana tajuissaan ja tapahtumista tietoisena. Hän tarkkaili huolestuneena mutta myös innoissaan kognitiivisten kykyjensä asteittaista heikkenemistä ja koko minuutensa häviämistä. Aivotutkijana hän tajusi tarkalleen, mitä oli tekeillä.

Tutkijan tarkkuudella hän kertoo kiehtovia yksityiskohtia tuntemuksistaan sekä kuvailee hämmästyttävää, kahdeksan vuotta kestänyttä toipumisprosessiaan sekä ajatusmaailmansa, jonka halvaus muutti täysin.

  • Kirjailija: Jill Bolte Taylor
  • Kirjan nimi: Elämäni oivallus – Kuinka toivuin aivohalvauksesta
  • Kustantaja: Otava
  • Sivumäärä: 223
  • ISBN: 978-951-1-23248
  • Vuosi: 2009
  • Kieli: fin
  • Painos: 1.
  • Sidos: Sid
  • Kunto: Käytetty