José Stevens
Kesytä lohikäärmeesi
José Stevens
Kesytä lohikäärmeesi
Ihmiskunta häilyy valtavan suuren planeetanlaajuisen muutoksen rajamailla. Seuraavat sata vuotta vaikuttavat ratkaisevasti siihen, muuttuuko elämä Maa-planeetalla kaikkien ihmisten väliseen yhteistyöhön perustuvaksi yhteisöksi vai hajoaako se tuhoavaksi kaaokseksi niin, että Maa-planeetasta tulee elinkelvoton kaatopaikka.Myönteisen muutoksen valintaa eivät tee hallitukset, tiede tai liike-elämä, vaan yksittäiset ihmiset, jotka ovat sitoutuneet henkilökohtaiseen muutosprosessiin. He vaikuttavat siten omalta osaltaan hallituksien, liike-elämän ja tieteen alueen päättäjiin, jotka hoitavat heidän asioitaan tavalla, joka lisää onnellisuutta tällä planeetalla.Sinä et voi muuttaa itseäsi ellet henkilökohtaisesti kohtaa omia pelkojasi. Tehtävä ei ole helppo, mutta välttämätön minkä tahansa henkilökohtaisen läpimurron aikaansaamiseksi. Pelon kohtaaminen tarkoittaa usein, että katsotaan omassa itsessä olevaa pimeää ja varjoista puolta. Ei niin, että tunnettaisiin syyllisyyttä ja häpeää tai rangaistaisiin itseä, vaan jotta sisälle lukkiutunut piilevä elinvoima voitaisiin vapauttaa.
Tämä kirja on opas, joka auttaa kohtaamaan pelot seitsemän henkilökohtaisen lohikäärmeen muodossa. Saduissa sankarien täytyy käydä lohikäärmeitä vastaan ja lyödä heidät kuoliaaksi raivatakseen tiensä eteenpäin. Kuitenkin tämä toiminnallinen, maskuliininen ja länsimainen lohikäärmeiden teloituskäsitys vaatii tasapainottamista. Se saadaan aikaan enemmän puoleensavetävällä feminiinisellä, itämaisella lähestymistavalla, jossa lohikäärmeet muunnetaan perinpohjaisesti toiseen muotoon eli kesytetään.Lohikäärmeet ovat kaikkein arvokkaimpia vastustajia, joita tulet koskaan kohtaamaan. Kuitenkin ainoastaan joutumalla vastatusten näiden tärkeiden vastapelaajiesi kanssa voit päästä selville kaikista mahdollisuuksistasi. Lohikäärmeet ovat olemassa, jotta ne voisivat tehdä sinusta vahvan. Ne ovat muutoksen välineitä. Mitään todella tärkeää elämässä ei voida saavuttaa ilman jonkinlaista koetinkiveä. Tämä kirja käsittelee noiden
- Kirjailija: José Stevens
- Kirjan nimi: Kesytä lohikäärmeesi
- Alaotsikko: Pelkoihin perustuvien käytösmallien muuntaminen voimaksi
- Kustantaja: Michael kirjat
- Sivumäärä: 382
- ISBN: 9525231224
- Vuosi: 2012
- Kieli: fin
- Painos: 5 p.
- Sidos: Nid
- Kunto: Uusi