Kirsti Aalto

Saattohoito

Saattohoito Kirjat

Kirsti Aalto

Saattohoito

Normaalihinta €10,00
Etsi avainsanoilla:

Jokaisella on oikeus kuolla arvokkaasti. Kirsti Aalto on koonnut kuolevan saattohoidosta tarpeellisen, ajankohtaisen kirjan. Teos koostuu asiantuntijoiden artikkeleista. Se käsittelee saattohoidon merkitystä sekä kuolevan että saattajan kannalta, kuolevan sielunhoitoa, surevan tukemista ja lohduttamista ja toivon ylläpitämistä kuolevan potilaan hoidossa. Siinä kerrotaan yhteistyöstä henkilöstön ja potilaan omaisten välillä. Niin ikään kirjassa puheenvuoron saavat saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä, ja siinä esitellään malli vierelläkulkijoiden koulutusohjelmaksi.

Kirjan on toimittanut TM, rovasti ja psykoterapeutti Kirsti Aalto. Hän työskenteli sairaalasielunhoidon johtajana Kirkkohallituksessa vuoteen 2011. Kirsti Aallon lisäksi kirjaan ovat kirjoittaneet asiantuntijoina keräysjohtaja Tapio Pajunen, ylilääkäri Juha Hänninen, sairaalapastori Virpi Sipola, lääkäri, psykoterapeutti Päivi Hietanen, Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka, arkkiatri Risto Pelkonen, Terhokodin vapaaehtoinen, merikapteeni Seppo Laurell sekä terapeutti ja kirjailija Liisa Mäntymies.

Sisällys:

Lukijalle, Kirsti Aalto
I osa : KUOLEMAAN SAATTAMINEN

Johdanto saattohoitoon,
Dosentti Martti Lindqvist

Rakastava hoito
Sairaanhoidon opettaja Anna-Liisa Pinomaa

Mitä kuolemassa tapahtuu
Professori Leo Hirvonen

II osa : KOKEMUKSIA JA KERTOMUKSIA

Olen aina pitänyt sateesta (Potilaan kertomus),
Sairaalapastori Kaisa Välttilä

Minäkin väsyn ja olen avuton (Hoitajan kertomus),
Erikoissairaanhoitaja Iris Salin

Kuolevan potilaan lääkärinä,
Erikoislääkäri, psykoterapeutti Päivi Hietanen

Tätä kokemusta en antaisi pois (Omaisen kertomus)
Sairaalapastori Pirjo Lucander

Uskon ja toivon näköala (Sielunhoitajan kertomus)
Sairaalapastori Pauli Kinnunen

Kaipasin kesää ja kaarnakangasta (Lähimmäisen kertomus),
Toimittaja Seija Pukonen

III osa : MURHE, SURU JA LOHDUTUS

Suru,
Psykologi Kaarina Kyyrönen

Surevien ryhmä
Lehtori Eila Lehtola

IV osa: HOSPICE, UUSI HOITONÄKY

Hospice ei ole rakennus, vaan näkemys,
Kirjailija Liisa Mäntymies

Suomalainen saattohoito,
Johtava sihteeri Kirsti Aalto ja sairaalapastori Harri Helle

Vapaaehtoisena saattohoitajana
Merikapteeni Seppo Laurell

V osa : KUOLEMA, ETIIKKA JA PERINNE

Kuolemaan liittyviä eettisiä kysymyksiä
Dosentti Martti Lindqvist

Kuolema suomalaisessa kulttuurissa
Professori Juha Pentikäinen

LIITE: Vainajan laittaminen, Perushoitaja Laila Aala

  • Kirjailija: Kirsti Aalto
  • Kirjan nimi: Saattohoito
  • Alaotsikko: Lähimmäisenä kuolevalle
  • Kustantaja: Kirjapaja
  • Sivumäärä: 292
  • ISBN: 951-625-604-x
  • Vuosi: 2000
  • Kieli: fin
  • Painos: 3.p.
  • Sidos: Sid
  • Kunto: Uusi