Roerich Nikolai ja Helena

Yhteisö 1926

Roerich Nikolai ja Helena

Yhteisö 1926

Normaalihinta €29,00

Suomen Nikolai ja Helena Roerich -seura julkaisi suomeksi Elävän Etiikan kolmannen kirjan, Yhteisön. Suomennoksen on tehnyt seuran puheenjohtaja Paula Liimatta.

Roerichit toivat Yhteisön käsikirjoituksen Moskovaan Keski-Aasian tutkimusmatkansa aikana vuonna 1926. Roerichit halusivat, että käsikirjoitus julkaistaan tuolloin Moskovassa, sillä se oli tarkoitettu nuorelle Neuvosto-Venäjän valtiolle varoitukseksi niistä vaaroista, joihin vääränlainen yhteisön rakentaminen voisi johtaa. Valtion johto ei kuitenkaan ottanut viestiä vastaan, ja niin Yhteisö julkaistiin ensimmäisen kerran Mongoliassa vuonna 1927.Myöhemmin Helena Roerich muokkasi kirjaa länsimaista lukijaa ajatellen ja täydensi sitä mm. koulua koskevilla kappaleilla. Täydennetty versio julkaistiin Riiassa vuonna 1935. Nimiöön kuitenkin painettiin käsikirjoituksen valmistumisvuosi 1926.

Suomennos on tehty Kansainvälisen Roerich-keskuksen vuonna 2004 julkaisemasta, tarkistetusta ja laajoin kommentein varustetusta laitoksesta, joka perustuu Riiassa julkaistuun versioon. Tukena on käytetty paikoin myös kirjan englanninnosta, jonka kääntämistä Helena Roerich itse ohjasi ja auttoi selittämällä kääntäjien vaikeiksi kokemia kohtia, mutta suomennos on tehty venäjästä.

Elävä Etiikka eli Agni-jooga käsittää neljätoista kirjaa, jotka Helena Roerich (1879-1955) kirjoitti yhteistyössä idän Opettajien kanssa. Helena Roerich sai informaation kirjoihin energian välityksellä tai telepaattisesti eli mielikuvina, jotka hän kirjoitti auki päiväkirjamerkintöjen muotoon. Näistä merkinnöistä hän Opettajien ohjauksessa työsti valmiit kirjat julkaisemista varten. Ensimmäiset muistiinpanot hän teki sata vuotta sitten – 24.3.1920.

 * * *

Yhteisö on yksi Elävän Etiikan eli Agni-joogan neljästätoista kirjasta, jotka Helena Roerich (1879, Pietari, Venäjä – 1955, Kalimpong, Intia) kirjoitti yhdessä Idän Opettajien eli Mahatmojen kanssa. Helena Roerich sai informaation kirjoihin telepaattisesti eli mielikuvina, jonka hän kirjoitti auki päiväkirjamerkintöjen muotoon. Näistä merkinnöistä hän työsti valmiit kirjat julkaisemista varten. Yhteisön käsikirjoitus valmistui 1926 ja kirja julkaistiin seuraavana vuonna. Helena Roerich muokkasi kirjaa myöhemmin länsimaista lukijaa ajatellen ja täydensi sitä mm. koulua koskevilla kappaleilla. Täydennetty versio julkaistiin Riiassa vuonna 1935. Nimiöön kuitenkin painettiin käsikirjoituksen valmistumisvuosi 1926. Nyt julkaistu suomennos on tehty Kansainvälisen Roerich-keskuksen (Moskova) vuonna 2004 julkaisemasta laitoksesta. Yhteisön mukaan yhteisöllisyys on kosminen laki. Ihmisen sisäinen maailma pitää sisällään yhteisön idean. Kirja korostaa henkisen ulottuvuuden ja moraalisten ominaisuuksien tärkeyttä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Sen mukaan ihmisyhteisön perustavia ominaisuuksia ovat työ, joka on vapaata, luovaa ja iloa tuottavaa, ja jota tehdään yhteisen hyvän nimissä. Taide ja tiede kuuluvat niin ikään yhteisön jokapäiväiseen elämään. Tieto ja korkea tietoisuuden taso ovat ominaisuuksia, joiden perusteella muodostuu yhteisön hierarkia. Uusi energia, jota nimitetään kirjassa ehdollisesti psyykkiseksi, on aktiivisesti käytössä sekä luovassa työssä että ihmisen omassa täydellistymisprosessissa. Yhteisön kaikkien saavutusten perustana on sen intensiivinen henkinen elämä.