Musta raamattu 2024
Mustasta raamatusta eli Mooseksen 6. & 7. kirjasta on reilun vuosisadan aikana tehty lukuisia suomenkielisiä painoksia, ja Salakirjojen painos on niistä paras. Tämä kaunis kirja esittää kirjoituksiin liittyvät lukuisat kabbalistiset taulut ja diagrammit selkeässä muodossa, siinä missä monissa versioissa ne ovat turmeltuneet lähes käyttökelvottomiksi. Moninaisen alkuperäisen sisältönsä lisäksi kirja sisältää myös hyödyllisen historiallisen johdannon.
Vastoin yleistä uskomusta, Mooseksen 6. & 7. kirjoilla ei ole tekemistä kanonisten Mooseksen kirjojen eli juutalaisen tooran kanssa, joiden käännökset muodostavat myös kristillisen Vanhan testamentin ensimmäiset kirjat. “Musta raamattu” on yksinkertaisesti rituaalimaaginen teos, jonka erilliset osat käsittelevät erittäin perinteistä grimoiremagian muotoa: henkien esiinmanaamista ja erilaisten maagisten efektien aikaansaamista kabbalististen talismanien avulla.
Osa kirjan suorastaan myyttisestä viehätyksestä liittyy sen vaikeaselkoisuuteen: kuten useimmat grimoireperinteen klassiset teokset, sekin on tehty alunperin pragmaattiseen käyttöön, magian reseptikirjaksi, jonka alkuperäinen kokoonpanija ei ole tarvinnut teokseensa mitään avaavia esityksiä tai editointeja: se on erillisten kaavojen tiivis yhteensidonta. Johtuen tästä alkuun vaikeaselkoisesta muodostaan kirjan kaavojen käyttäjä yleensä aloittaa taikamatkansa kokonaisuuteen perehtymättä. Ja ehkä hyvä niin, sillä kuten useimmat vanhan maailman rituaalimaagisista teksteistä, myös Mustan raamatun loitsut asettavat kaksikin estettä kirjaimelliseen toimeenpanoonsa: yhtäältä antaumuksen teologiselle korrektiudelle eli hartaan ja alistuvan jumalsuhteen, toisaalta valmiuden verenvuodatukseen kyyhkyn verellä laadittavan taikaympyrän piirtämiseksi. Yleensä ainakin jompi kumpi näistä tekijöistä nousee esteeksi nykyaikaiselle maagikolle, elleivät molemmat.
Moderni okkultisti ratkaisee pulman yleensä muuntamalla kaavoja poispäin teologisesta korrektiudesta, ja korvaa eläinuhrin veren toisella aineksella. Lukemattomat folkloristiset tarinat kertovatkin, kuinka jo vähän sinne päin tehdyt Mustan raamatun rituaalien läpikäynnit ovat nostaneet esiin henki-ilmestyksiä ja muita parapsykologisia ilmiöitä eri muodoissa.
Useista erillisistä tutkielmista kokoonpannun kirjan suositeltavin osa on Johannes Faustin nimiin pantu lyhyt traktaatti, joka tuntemattomasta syystä julkaistaan perinteisesti mutiloituneella englanninkielisellä nimikkeellä ja väitetään julkaistuksi 1501. Tämä tutkielma riittäisi hyvin itsessään koko Mustan raamatun todelliseksi sisällöksi.
Salakirjojen uusi tarkistettu Mustan raamatun painos on saatavilla AIONISTA 26 euron hintaan.
https://www.aioni.fi/products/musta-raamattu